perjantai 15. lokakuuta 2021

Heikki Valkama: Laserjuuri

 

Laserjuuri on Heikki Valkaman gastrodekkarisarjan toinen osa. Ensimmäisen osan Pallokala luin vuosi sitten. Siinä suomalainen Michelin-kokki Riku Mäki osallistui Japanissa kokkikilpailuun. Nyt hän on muuttanut Japaniin haaveenaan perustaa sinne oma ravintola. Ensin hän paneutuu japanilaiseen ruokakulttuuriin työskentelemällä ystävänsä Kenta Maedan omistamassa ravintolassa.

Ruoka ON runoutta, se on ainesosista syntyvä kieli. Annoksissa erilaiset ilmiöt, kukat, sanat ja käsitteet tulevat esiin.”

Rikosjuoni pyörii laserjuuren ympärillä. Laserjuuri on antiikin aikainen mauste. Sen on luultu kuolleen sukupuuttoon, mutta nyt on levinnyt tieto, että sitä saattaa kasvaa salaisessa paikassa Kreikassa. Riku joutuu etsintämatkalle hieman vastentahtoisesti, koska ei saa sanotuksi ystävälleen Kentalle ei. Kenta esittelee Rikun laserjuuresta kiinnostuneelle miljardöörille Kawakamille. Valitettavasti laserjuurella olisi muitakin ottajia, kuten yakuza.

Vaikka juoneen liittyvä nuori nainen Namie joutuu hengenvaaraan Japanissa ja Riku Kreikassa, Laserjuuren vahvuus ei ole jännityksessä, vaan ympäristön, tunnelmien ja kulttuurin kuvauksessa. Varsinkin ruokakulttuurin, kun gastrodekkarista on kysymys. Kreikassakin syötiin hyvin, mutta varsinaista herkuttelua oli japanilainen kahdeksan ruokalajin kaiseki-ateria, jonka Kawakami tarjosi.

Kuudes annos, kurimanju, oli kastanjakuoreen friteerattu lihapulla, joka tarjoiltiin kiinalaistyylisen paprikakastikkeen kanssa. Seitsemäs annos taas oli aivan ohueksi leikattua raakaa lihaa. Rasvaisen, suuhun sulavan lihan päällä oli mattaista seesamikastiketta, joka korosti lihan makua.”

Rikun seikkailut makujen maailmassa jatkuvat vielä ainakin dekkareissa Tulikukka ja Yakuzan kosto.


Heikki Valkama: Laserjuuri
Tammi 2018, 296 s.

***********

Helmet-haaste: 46. Kirjassa syödään herkkuja.

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut tämän. Ensimmäisestä Pallokalasta pidin paljon, mutta tämä toinen ei mielestäni yltänyt ensimmäisen tasolle. Siksi kai lopetin sarjan lukemisen. Gastrojutut olivat kyllä kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin Pallokalasta enemmän. Ehkä siksi, että se tapahtui kokonaan Japanissa, jonka kirjailija tuntee hyvin.

      Poista
  2. On kyllä kiva idea näissä tuo ruokapuoli. Ei ole kuitenkaan ainakaan vielä innostanut lukemaan, en ole niin kiinnostunut Japanista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkaman kirjojen viehätys on juuri ruuassa ja Japanissa. Jos niistä ei ole kiinnostunut, ne kannattaa jättää väliin.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.