Kenneth Eriksson & Jeanette Björkqvist: Kovat kadut

 

Toimittaja Jeanette Björkqvist on kirjoittanut rikosylikonstaapeli Kenneth Erikssonin elämäkerran yhteistyössä Erikssonin kanssa. Kirjan koko nimi on Kovat kadut. Ammattirikollisten jäljillä. Helsingin Maunulassa asuneen ruotsinkielisen Erikssonin suomenkieliset kaverit antoivat hänelle lempinimen Kentsu. Kentsuksi häntä kutsutaan myös kirjassa, ja siksi minäkin käytän samaa nimeä.

Kentsu on hyvin työkeskeinen ihminen. Hänen siviilielämästään kerrotaan vain vähän. Siihen on mahtunut traagisiakin tapahtumia.

Kentsun työura Helsingin poliisissa alkoi järjestyspoliisista. Rikospoliisissa hän tutki aluksi asuntomurtoja, sen jälkeen ryöstöjä, esimerkiksi 1990-luvulla yleistyneitä pankkiryöstöjä, ja lopulta järjestäytynyttä rikollisuutta kuten huumerikoksia, jengirikollisuutta sekä ihmiskauppaa ja paritusta. Monet hänen tutkimansa tapaukset ovat uutisista tuttuja.

Ihmiskauppa ja paritus olivat Kentsun mielestä alueita, jotka olisivat vaatineet oman tutkimusyksikkönsä. Tämän vuoden alussa onkin uutisoitu, että poliisiin on perustettu uusi ihmiskaupan vastainen iskuryhmä, joka toimii koko maassa. YLEn uutisissa haastateltiin asiantuntijana Kenneth Erikssonia.

Kirjassa syntyy kuva työorientoituneesta ja itsevarmasta poliisista, jonka tutkimus- ja kuulustelumenetelmät saattoivat joskus poiketa tavanomaisista ja joka ei ollut aina helppo alainen tai mukava työtoveri.

”Kymmenessä vuodessa suorapuheinen, itsepäinen ja tiedonhaluinen metsästäjä oli noussut maineeseen yhtenä maan johtavista seksikauppaan liittyvän rikollisuuden tutkijoista. Hän ei suinkaan ollut kiistaton hahmo. Päinvastoin. Häntä arvosteltiin siitä, että hän näytti omivan kutakuinkin kaikki seksi- ja ihmiskauppaan liittyvät rikostutkinnat ja päättävän aika yksinvaltaisesti siitä, missä ongelmia oli tai oliko niitä ylipäätään. Jopa hänen arvostelijoidensa oli kuitenkin pakko myöntää, että hän sai aikaan tulosta.”

Kenneth Eriksson & Jeanette Björkqvist: Kovat kadut. Ammattirikollisten jäljillä
Suomentanut Kari Koski
WSOY 2020, 279 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Hård mot de hårda. True crime – en bok om brott. 2020

***********

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa. Se sopisi myös kohtiin 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan ja 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa.

Kuukauden nobelisti Nelly Sachs: Kuoleman asunnoissa

 

Nelly Sachs oli juutalainen runoilija. Hän pakeni natseja Berliinistä Ruotsiin viime hetkellä vuonna 1940. Selma Lagerlöf auttoi paon onnistumisessa vaikutusvallallaan. Lagerlöf ja Sachs olivat olleet vuosia kirjeenvaihdossa. Sachs jäi sodan jälkeen Ruotsiin. Hän jakoi Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1966 israelilaisen Samuel Agnonin kanssa.

Kuoleman asunnoissa on Sachsin ensimmäinen runokokoelma. Se on julkaistu Suomessa teoksessa Israelin kärsimys yhdessä runokokoelman Tähdenpimennys ja mysteerinäytelmän Eeli kanssa. Suomentaja on Aila Meriluoto.

Kokoelman aloittaa runo Oi savupiiput, jonka alussa on kaksi säettä Raamatusta.

Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu
ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
Job

 

OI SAVUPIIPUT
kuoleman nerokkaasti laadituissa asunnoissa,
kun Israelin ruumis savuun hajonneena
leijui ilman halki –
Nokikolarina sen tähti otti vastaan
ja mustui.
Vai oliko se auringonsäde?


Oi savupiiput!
Jeremian ja Jobin tomulle tiet vapauteen –
Kuka keksi teidät ja kivi kiveltä rakensi
savusta pakolaisille tien?


Oi kuoleman asunnot,
niin viihtyisiksi sisustetut
talon isäntää varten, joka ennen oli vain vieras –
Oi te sormet,
jotka laskitte kynnyksen
kuin veitsen elämän ja kuoleman väliin –


Oi te savupiiput,
oi te sormet,
ja Israelin ruumis savuna ilman halki!

 

Runojen aiheena ovat juutalaisten koettelemukset, ja varsinkin keskitysleirit. Kokoelma on jaettu neljään osaan: Sinun ruumiisi savuna ilman halki, Rukouksia kuolleen sulhasen puolesta, Ilmaan piirrettyjä hautakirjoituksia ja Kuoroja keskiyön jälkeen. Niissä toistuvat sanat tuhka, tomu, hiekka ja tähti. Muutama säe runosta Pelastuneitten kuoro:

Me pelastuneet,
yhä kalvavat meitä ahdistuksen madot.
Tähtemme on hautautunut tomuun.

 

Minulla on Saksasta ostettu kirja Das Buch der Nelly Sachs (Nelly Sachsin kirja), jossa Sachsia kutsutaan juutalaisten kohtalon suureksi runoilijaksi. Kirjassa on otteita Sachsin runokokoelmista vuosikymmenten ajalta ja useiden tutkijoiden analyysejä Sachsin tuotannosta. Esipuheen on kirjoittanut suomalainen Bengt Holmqvist. Muutama runo on kokoelmasta Kuoleman asunnoissa, joten pääsin vertaamaan Meriluodon suomennoksia alkuperäisiin. Ne olivat ainakin minun saksallani tulkittuina erinomaisia.

 

Nelly Sachs: Kuoleman asunnoissa (kirjassa Israelin kärsimys)

Suomentanut Aila Meriluoto

WSOY 1966, 2. painos

Saksankielinen alkuteos In den Wohnungen des Todes 1947

***********

Helmet-haaste 2021: kohta 38. Kirja on käännetty hyvin.

Pieni yhteenveto vuoden 2020 luetuista

Vuodenvaihteessa on hyvä katsoa, mitä tuli luetuksi. Luin tänä vuonna tasan 100 kirjaa, mikä on kolmisenkymmentä enemmän kuin yleensä. Lisäys johtuu lisääntyneestä vapaa-ajasta. Enimmäkseen luin romaaneja, yhteensä 72. Niistä 23 oli dekkareita. Novellikokoelmia tuli luetuksi tavallista enemmän eli 7. Luin myös esseitä, näytelmiä ja runoja sekä tietokirjoja, viimeksi mainittuja 12.

Viereisestä taulukosta näkyy, minkämaalaisia kirjat ovat olleet. Suomalaisten osuus pysyy minulla aika vakiona eli on noin neljäsosa. Osiossa Muut on kirjoja 34 maasta. Olen ennenkin yrittänyt lukea kirjallisuutta myös muualta kuin Euroopasta, mutta tänä vuonna aloitin Maailmanvalloitus-haasteen, jossa tavoitteenani on lukea kirjoja mahdollisimman monesta maasta kotoisin olevilta kirjailijoilta. Kaksi kirjaa luin Ranskasta, Tanskasta ja Pakistanista, ja yhden seuraavista maista: Bulgaria, Irlanti, Italia, Itävalta, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Puola, Unkari, Venäjä, Etelä-Korea, Intia, Japani, Angola, Ghana, Kongon tasavalta, Mauritius, Norsunluurannikko, Sambia, Zimbabwe, Antigua ja Barbuda, Argentiina, Bolivia, Kanada, Nicaragua ja Saint Lucia. Eri maiden kirjallisuutta lukemalla pääsee hyvin tutustumaan erilaisiin kulttuureihin.

Kirjat lainaan suurimmaksi osaksi kirjastosta. Yhtään arvostelukappaletta en tänä vuonna lukenut.

Yksi tavoitteeni tälle vuodelle oli lisätä espanjankielisten kirjojen lukemista. Luinkin niitä 8 kappaletta. Suurimman osan kirjoistani luen suomeksi, mutta luin myös kolme ruotsiksi ja englanniksi ja yhden saksaksi.

55 kirjaa oli miesten ja 42 naisten kirjoittamia. Kolmessa novellikokoelmassa oli kirjoittajina sekä miehiä että naisia.

Kirjojen julkaisuvuodet

Luin kahdeksan vuonna 2020 julkaistua kirjaa. Niistä suurin osa on tietokirjoja. Muuten kirjojen ilmestymisvuodet näkyvät keskittyvän edelliselle vuosikymmenelle.

Luin tänä vuonna monta todella hyvää kirjaa. Luin myös pitkään haaveilemani Joycen Odysseuksen. Se on ihan omassa kategoriassaan, joten en vertaa sitä muihin kirjoihin. Muista lukemistani nostan esille seuraavat viisi (aakkosjärjestyksessä kirjailijan mukaan):

• Juhani Aho: Juha
• A S Byatt: Riivaus
• Ananda Devi: Näistä raunioista
• Alice Walker: Häivähdys purppuraa
• H. G. Wells: Maailmojen sota

Devin kirja on yksi niitä, jonka luin Maailmanvalloitus-haasteen ansiosta.

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

 

Kigalin kakkukauppa valikoitui luettavakseni Maailmanvalloitus-haasteen myötä. Kirjailija Gaile Parkin on kotoisin Sambiasta. Hän on asunut myös Ruandassa ja on sijoittanut kirjansa maan pääkaupunkiin Kigaliin.

Angelin perheeseen kuuluvat mies Pius ja heidän viisi kouluikäistä lastenlastaan. Lasten vanhemmat ovat kuolleet, joten isovanhemmat huolehtivat heistä. Perhe on muuttanut Tansaniasta Kigaliin Piuksen työn vuoksi. Hän toimii konsulttina Teknillisessä korkeakoulussa. Angel hankkii lisätuloja paistamalla kakkuja. Hän kärsii melkoisista vaihdevuosivaivoista, mikä on harvinaista kirjojen päähenkilöillä.

Angelin kakut ovat upeita ja mielikuvituksellisia. Hän tekee kakut kotonaan ja ottaessaan tilausta vastaan hän yrittää saada selville, millainen on henkilö, jonka juhliin kakku tulee. Esimerkiksi lentokoneista innostuneelle pikkutytölle hän tekee lentokoneen muotoisen syntymäpäiväkakun.

Tilaajan ja Angelin keskustelu käydään aina teemukillisen ääressä, eikä tee ole koskaan mautonta englantilaista, vaan mausteista tansanialaista. Keskustelut johtavat usein siihen, että kakun tilaaja avautuu Angelille ongelmistaan ja huolistaan ja saa häneltä neuvoja.

”Olet asiakkaani ja minä olen ammattilainen. Tämä on luottamuksellista.”

Angel järjestää ystäviensä, tuttujensa ja naapureidensa asiat samalla, kun varustaa heidän juhlansa toinen toistaan hienommilla kakuilla. Hänen erityisen huolenpitonsa kohteena ovat tytöt ja nuoret naiset ja heidän koulutuksensa.

Ihmisten henkilökohtaisten ongelmien taustalla on usein aids tai Ruandan kansanmurha. Kipeistä asioista huolimatta Kigalin kakkukaupan tunnelma on sydämellinen, toiveikas ja usein iloinen. Se on omassa lajissaan hyvin sympaattinen kirja.

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Tammi 2009, 278 s.
Englanninkielinen alkuteos Baking Cakes in Kigali 2009

***********

Maailmanvalloitus: Sambia.

Camilla Grebe: Lemmikki

 

Camilla Greben Lemmikki sai parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinnon 2018. Olen lukenut Greben edellisen dekkarin Kun jää pettää alta, jossa oli samoja rikostutkijoita kuin Lemmikissä. Poliisi Peterin ja profiloija Hannen suhde on lähentynyt seurusteluksi. Hannen muistisairaus on edennyt pitkälle siitä vaiheesta, jossa se oli edellisessä kirjassa.

Ruotsin poliisissa on päätetty aukaista uudelleen vanhoja avoimiksi jääneitä murhatutkintoja. Yksi tällainen on parinkymmenen vuoden takainen pikkutytön murha. Tutkimusryhmä on työskennellyt reilun viikon, kun Peter katoaa.

Tapahtumapaikka Ormberg on taantunut entinen pieni teollisuuspaikkakunta. Työpaikat ovat kadonneet ulkomaille. ”Kylässä asuu enää mökkiläisiä, vanhuksia ja työttömiä, jotka ovat kieltäytyneet lähtemästä.” Ormbergiin on perustettu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, johon kyläläiset suhtautuvat karsaasti. Kovin moneen kylän tai vastaanottokeskuksen asukkaaseen ei tutustuta, joten mahdollisten rikollisten piiri jää hyvin rajatuksi.

Pidin Lemmikin rakenteesta. Kertojina ovat vastavalmistunut poliisi Malin ja kylässä asuva nuori poika Jake. Malin kertoo tapahtumista reaaliajassa. Jaken tarina kulkee muutaman päivän jäljessä, koska se perustuu muistikirjaan, jonka Hanne on hukannut. Malin on kotoisin Ormbergista, ja hänet on valittu tutkimusryhmään paikallistuntemuksen perusteella. Jake on sympaattinen hahmo. Hänessä on nuoren epävarmuutta ja haparoivaa itsensä etsintää, mutta tarvittaessa lujuutta ja päättäväisyyttä.

Miljöö, rakenne ja Jake. Siinä Lemmikin plussat. Jännitystäkin on toki sen verran, että viisisataa sivua tulee luetuksi pikavauhtia.

En pitänyt kirjan kannesta. Se on minusta liian raaka näin juhlakauden postaukseen. Kuvituskuvani amaryllis ei liity mitenkään kirjaan, vaikka siinä eletäänkin joulukuuta.

Camilla Grebe: Lemmikki
Suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2018, 2. painos, 507 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Husdjuret 2017

Muriel Spark: The Girls of Slender Means

 

Luin useita vuosia sitten Muriel Sparkin romaanin A Far Cry from Kensington. Pidin siitä kovasti, mutta vasta nyt tulin tarttuneeksi toiseen Sparkin kirjaan, The Girls of Slender Means.

”The May of Teck Club exists for the Pecuniary Convenience and Social Protection of Ladies of Slender Means below the age of Thirty Years, who are obliged to reside apart from their Families in order to follow an Occupation in London.”

Tyttöjen asuinpaikka on viralliselta nimeltään klubi, mutta kuten yksi tytöistä kirjassa sanoo, se on vain asuntola nuorille naisille. Ajankohta on kesä 1945. Sota on päättynyt Euroopassa, mutta jatkuu vielä muualla. Vähävaraiset, mutta hyvätaustaiset tytöt vaihtavat säännöstelykuponkeja ja lainailevat toistensa vaatteita, jos joku on päässyt poikaystävänsä kanssa juhliin. Rakkaus ja raha korostuvat tyttöjen elämässä, nimenomaan tuossa järjestyksessä.

Muutama tyttö nousee esille joukosta. Jane on töissä kustantamossa ja pyrkii intellektuellien piireihin. Hän tuo klubille mahdollisen tulevan kirjailijan Nicholas Farringdonin, joka lumoutuu tyttöjen yhteisöstä ja ihastuu vastustamattomaan Selenaan. Papintytär Joanna antaa opintojensa ohella lausuntatunteja. Häntä ihaillaan, ja lausunta kaikuu ympäri taloa. Kirjassa on runojen säkeitä, Tennysonia, Coleridgea, Edgar Allan Poeta, John Drinkwateria. Drinkwater oli minulle ennestään tuntematon.

Jane ja Selena asuvat parin muun tytön kanssa arvostetussa ylimmässä kerroksessa. Sieltä on pääsy talon katolle kylpyhuoneen kapeasta ikkunasta, jos on tarpeeksi hoikka. Vapaamielinen Selena on, Jane ei ole. Ylin kerros on muutenkin symbolinen, kirjan dramaattista loppuratkaisua myöten.

Sparkin kepeä tyyli jäi mieleeni jo edellisestä häneltä lukemastani kirjasta. Tässä minua miellyttivät erityisesti keskustelut, joissa paljastuivat ihmisten luonteet ja tavoitteet. Joskus repliikit eivät kohdanneet toisiaan lainkaan. Tyylin mukaisia ovat myös lyhyet välähdykset tulevaisuudesta. Ne ovat niin viitteellisiä, että lukija saa itse täydentää tyttöjen kohtaloita.

Vaikka kutsun Sparkin tyyliä kepeäksi, sillä voi käsitellä kipeitä henkilökohtaisia ja vakavia yhteiskunnallisia aiheita, kuten elämää maailmansodan jälkeisessä Englannissa. Tämän jälkeen yritän muistaa ottaa seuraavan Sparkin luettavakseni pitämättä välissä monen vuoden taukoa.

Muissa blogeissa: Nipvet ja Kirjaluotsi.

Muriel Spark: The Girls of Slender Means
Macmillan 1963, 183 s.

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Nälkävuosi jäi minulta aikoinaan lukematta, vaikka arvelin siitä arvioita lukiessani, että se kannattaisi lukea. Nyt kun lopulta luin kirjan, voin vain todeta, että Nälkävuosi ei ole pelkästään hyvä, se on erinomainen.

Nälkätalvena 1867-68 Marja ja hänen lapsensa Mataleena ja Juho joutuvat lähtemään kerjuulle. Heidän taivallustaan säestävät viima, pakkanen ja lumi. Nälkä on kuin sisuskaluja raateleva kissa. Lääkäri Teo asuu Helsingissä aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Helsingissä on myös senaattori Snellman, joka miettii tekemiään päätöksiä raskaan vastuun painamana.

Marjan pienen perheen kohtalo on ankea, vaikka lopussa on myös hiukkanen toivoa. Teon osuus on oikeastaan kasvutarina.

Nälkävuosi on tiivis, se ei turhaan rönsyile. Realistista kerrontaa värittävät unet ja symbolit kuten käärme ja linnut.

”Kuoleman väri on valkoinen.”

Nälkävuosi oli ilmestymisvuonnaan bloggaajien suosikkikirjoja. Hieno kirjoitus ja linkkejä muihin blogeihin on blogissa Täällä toisen tähden alla.

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala 2012, 3. painos, 141 s.