maanantai 6. kesäkuuta 2022

Cilla & Rolf Börjlind: Jäätynyt kulta

 

Dekkariviikolla 6.-12. kesäkuuta kirjabloggaajat kirjoittavat rikosromaaneista. Tänä vuonna viikkoa vetää blogi Kirsin kirjanurkka. Siellä julkaistaan 13.6. yhteenveto viikon bloggauksista.

Kirjoitan dekkariviikolla kolmesta suosikistani, ensimmäisenä Cilla ja Rolf Börjlindin dekkarisarjan uusimmasta osasta Jäätynyt kulta.

Sarjan päähenkilöt ovat poliisi Olivia Rönning ja entinen poliisi Tom Stilton. Olen lukenut aiemmat heistä kertovat viisi kirjaa ja jatkoin uusimman parissa, koska olen pitänyt tästä sarjasta. Sen kirjoissa on aina joku ajankohtainen tärkeä teema. Tällä kertaa se on ilmastonmuutos ja luonnonsuojelu.

Ruotsin Norrbottenin sulavan jäätikön kätköistä löytyy miehen ruumis. Pian selviää, että kyseessä on teloitustyyppinen murha, josta on aikaa parikymmentä vuotta. Olivia saa ensimmäistä kertaa murhatutkimuksen johdettavakseen. Tom jäi edellisessä kirjassa Thaimaahan rakastettunsa Lunan kanssa, mutta palaa auttamaan Oliviaa. Tom ja eläkkeelle jäänyt Olivian entinen pomo Mette Olsäter osallistuvat tutkintaan Meten seuraajan luvalla.

Jäätyneessä kullassa on hengenvaaraa, jännitystä ja toimintaa hyisillä tuntureilla ja kuumassa Gambiassa. Gambiaan johtaa kansainvälinen tutkintalinja. Siellä Tom tarvitsee taas kerran apua veitsen käytön hallitsevalta ystävältään Abbasilta.

Börjlindien pitkässä sarjassa henkilöt tulevat tutuiksi, koska heidän yksityiselämäänsäkin seurataan. Olivialla on menossa kiihkeä romanssi edellisessä kirjassa tapaamansa Lukaksen kanssa. Tom ja Luna pohtivat valintaa etä- ja lähisuhteen välillä. Mette ja hänen sympaattinen psykologimiehensä ovat eläkkeellä, mutta Metelle leppoisa oleskelu ei riitä, vaan hän tarvitsee työn tuottamaa adrenaliinia.

Sarjan seitsemäs osa Den barmhärtige samariten on jo ilmestynyt Ruotsissa.

Kirjoitukseni sarjan edellisistä osista:

Nousuvesi, Kolmas ääni, Musta aamunkoitto, Uinu, paju pienoinen, Polttopiste (kolme viimeistä samassa postauksessa)


Cilla & Rolf Börjlind: Jäätynyt kulta
Suomentanut Hanni Salovaara
Kustantamo S&S 2021, 423 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Fruset guld 2020

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut yhtään tästä sarjasta. Luen dekkareita aika vähän, vaikka nyt dekkariviikolla tuuttaankin niitä joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä sarjaa kannattaa minusta lukea ilmestymisjärjestyksessä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.