Leena Krohn: Datura

Mitä on todellisuus? Onko se harha? Onko todellisuus sama kaikille? Voiko todellisuuden ja illuusion erottaa?

Daturassa Leena Krohn on luonut ainutlaatuisella tavallaan maailman, joka on näennäisen arkipäiväinen ja tavallinen, mutta jonka tapahtumien todellisuudesta ei voi olla varma.

Nimetön minäkertoja on töissä lehdessä nimeltä Uusi Anomalisti. Lehden toimitussihteerinä hän lukee, editoi ja kirjoittaa juttuja mitä erikoisimmista ilmiöistä. Hän tapaa lehden avustajia, muun muassa Äänien herran, joka on kehittänyt ”hiljaisuuden äänien paljastajan”, sekä kosmologiaa ja fysiikkaa harrastavan Raikan, joka ”puhuu kuin runoilija kaukaisten linnunratojen kalvaasta sinerryksestä ja suurten tyhjiöiden eksistenssistä”. Lehden Markiisiksi kutsuttu omistaja haluaa toimitussihteerinsä kirjoittavan esimerkiksi Voynichin kirjasta. Voynichin käsikirjoitusta ei ole kukaan vielä pystynyt avaamaan, joten ei ole ihme, että artikkelin teko ei etene.

Kertoja itse alkaa lääkitä astmaansa daturalla (datura = hulluruoho, pasuunakukka, enkelintrumpetti). Pikku hiljaa hänen maailmansa muuttuu. Hän tapaa olemattomia ihmisiä, hän näkee vanhan naisen, joka voisi olla hän itse, häntä pelottaa, häntä janottaa… Joillekin oudoille tapahtumille löytyy selitys. Ne eivät olleet harhoja, vaikka tuntuivat siltä. Mikä on totta, mikä fantasiaa? Ihminen ei tiedä.

Datura on arvoituksellinen pieni kirja täynnä syviä ajatuksia.

Leena Krohn: Datura

WSOY 2001, 213 s.

Kuukauden nobelisti Czesław Miłosz: Vangittu mieli

Vangittu mieli ei ole romaani. Kirjastoluokitus on Itä-Euroopan historia. Minusta kirjaa on vaikea luokitella. Sanoisin, että se on filosofinen mielipidekirja. On siinä historiaakin.

Vangittu mieli on julkaistu 1953. Miłosz yrittää selvittää siinä, miksi ja miten jotkut intellektuellit sopeutuivat totalitaariseen hallintoon. Samalla hän tietysti kuvaa koko yhteiskuntaa eli itäeurooppalaista kansandemokratiaa toisen maailmansodan jälkeen.

Miłosz käyttää sellaisia termejä kuin murtibingismi ja ketman. Murtibingismi-sanasta hän kiittää puolalaista kirjailijaa Stanisław Ignacy Witkiewicziä, jonka tulevaisuuteen sijoitetussa romaanissa myytiin Murti-Bingin onnellisuuspillereitä. Yksinkertaistettuna Miłoszin murtibingismi on sopeutumisen ja hyväksymisen synonyymi. Ketman taas on ”omien ajatusten ja tunteiden varjelemiseksi harjoitettua näyttelemistä”, jota lähes kaikki joutuivat tekemään. Miłoszin mukaan sitä esiintyy myös muissa, usein uskonnollisissa yhteiskunnissa. Miłoszin nimitys kommunismille onkin Uusi usko. Keskus, jonka määräyksiä totellaan, on Venäjä, jonka johdossa oli kirjoitusaikaan Stalin. Kaiken toiminnan kattava Metodi on venäläinen tulkinta marxismista.

Intellektuellien valitsemia strategioita Miłosz havainnollistaa kertomalla neljästä tuntemastaan kirjailijasta, joista hän käyttää nimiä Alfa, Beta, Gamma ja Delta. En tunne puolalaista kirjallisuutta tarpeeksi, jotta olisin tunnistanut kirjailijat, mutta nimet löytyivät netistä: Jerzy Andrzejewski, Tadeusz Borowski, Jerzy Putrament ja Konstanty Ildefons Gatczynski. Alfa kielsi menneisyytensä, tuomitsi aiemmat kirjansa, liittyi puolueeseen ja hyväksyttiin. Beta teki itsemurhan, Miłoszin tulkinnan mukaan siksi, ettei enää kestänyt ”ristiriitaa julkisten puheenvuorojensa ja valppaan älynsä tarjoamien mahdollisuuksien välillä". Gamma nousi vaikutusvaltaiseksi kirjailijaksi ja poliitikoksi. Hänestä kirjoittaessaan Miłosz ei peittele miesten keskinäistä antipatiaa. Oikeistolaisuuteen taipuvainen Delta oli suosittu runoilija, absurdin mestari, jota pidettiin hyödyllisenä isänmaallisuuden ilmapiirin luojana – jonkin aikaa. Minun luonnehdintani ovat tietysti vain poimintoja Miłoszin laajoista muotokuvista. Miłoszin oma strategia oli lähteä pois Puolasta ja muuttaa länteen, aluksi Ranskaan ja sieltä Yhdysvaltoihin.

Vangitun mielen kommunismin ja Venäjän arvostelu oli aikanaan rajua ja kirja oli tietysti kielletty Puolassa. Miłosz oli syntynyt Liettuassa ja kirjan viimeisessä luvussa IX Baltit hän keskittyy Baltian maiden ja asukkaiden kohtaloon.

Nyt voisi tietysti ajatella, että Vangittu mieli on vanhentunut. Sen kuvaamia kansandemokratioita ei enää ole. Valitettavasti kansalaisia kahlitsevia järjestelmiä on edelleen monessa maassa. Tällä hetkellä vaikuttaa jopa, että ne ovat lisääntymässä.

Miłoszin viehättävästä lapsuuden muistelmateoksesta Issan laakso on blogattu Jokken kirjanurkassa.

Czesław Miłosz: Vangittu mieli

Suomentanut Riitta Koivisto

WSOY 1983, 262 s.

Puolankielinen alkuteos Zniewolony umysł 1953

***********

Helmet-haasteessa kohta 38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja.

Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2

Kiinnostuin Marko Kilven Undertaker-sarjasta viime syksyn Helsingin kirjamessuilla ja nyt luin osat 1 ja 2 peräkkäin.

Undertaker 1. Kuolemantuomio. Hauturi Kivi on rikollinen. Kuolemantuomio alkaa Kiven tekemästä murhasta. Myöhemmin selviää, että Kivi on suurrikollinen. Hänen toimintatapansa on kylmä ja tunteeton. Hänen vaimonsa luulee elävänsä normaalia perhe-elämää. Hänen taustaansa väläytellään pikku hiljaa. Kuolemantuomiossa on paljon henkilöitä. Järjestäynyttä rikollisuutta tutkivia poliiseja, kovaksikeitettyjä rikollisia, jokunen tavallinen ihminen – ja opiskelija Tuomas tyttöystävineen. Kiven rikosten sekaan on ahdettu koulukiusaamista, parisuhdeväkivaltaa, masennusta, toimeentulo-ongelmia. Teksti on yhtä tykitystä. Lyhyet kappaleet syöksähtelevät tapahtumasta toiseen. Virkkeet ovat lyhyitä. Usein katkaistuja. Kirjaa lukiessa ei todellakaan ole tylsää. Päinvastoin, välillä lukija kaipaisi suvantohetkeä. Yksi tapahtumajuonne saadaan päätökseen, mutta moni jää kesken.

Undertaker 2. Kuolemanenkeli. Osa 2 jatkuu täsmälleen siitä, mihin osassa 1 jäätiin. Nämä kirjat on luettava järjestyksessä, jotta pysyisi kärryillä. Sama tykitys jatkuu. Muutamille Kuolemantuomion sivuhenkilöille löytyy perustelu. Tuomas nousee toiseksi päähenkilöksi. Kivellä on teoria kilteistä ihmisistä ja siitä, mitä heidät saadaan tekemään. Enkelimäinen Tuomas on kiltti ihminen. Kivessä itsessään alkaa näkyä pieniä murtumia. Kuolemanenkelissä on räjähtävä lopetus, mutta tarina jää vielä pahemmin kesken kuin Kuolemantuomiossa. Seuraavaa osaa siis odotellaan.

Kilpi on keksinyt Kivelle ylivoimaisen suojakilven: hautaustoimiston. Kivi pääsee lähelle poliisia. Ruumisauto on toisaalta näkyvä, toisaalta koskematon. Kuolema suojelee. ”Jälleen kerran kuoleman varjo pelastaa.”

Marko Kilpi: Undertaker 1. Kuolemantuomio

CrimeTime 2017, 335 s.

Marko Kilpi: Undertaker 2. Kuolemanenkeli

CrimeTime 2018, 393 s.

***********

Undertaker 1. Helmet-haasteen kohta 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Undertaker 2. Helmet-haasteen kohta 32. Kirjan nimessä on ammatti.

Anthony Doerr: Davidin uni

David Winkler on nähnyt lapsena pahan unen, joka toteutui täsmälleen sellaisena kuin hän näki sen. Siitä alkaen hän pelkäsi uniaan. Kun David aikuisena näkee tytärtään Gracea koskevan kauhistuttavan unen, hän pakenee, jotta uni ei toteutuisi. Kirjan alkuperäinen nimi onkin About Grace.

David pakenee, mutta hän näkee edelleen unia. Lopun elämäänsä hän taistelee perustavanlaatuisen kysymyksen kanssa: voiko ihminen omalla käytöksellään muuttaa tulevaisuutta?

Kirja ei oikein jaksanut ylläpitää mielenkiintoa yli neljänsadan sivun verran. Siinä on vastakohtaisia miljöitä eli Alaskan Anchorage ja Saint Vincent Karibialla. Ne ovat sinänsä kiinnostavia, kylmää ja pimeää ja toisaalta kuumaa ja aurinkoista. Sanallista maalailua on ylenpalttisesti. Tiivistäminen olisi joskus ollut paikallaan.

Varsinkin Saint Vincentillä ihmiset ovat rohkeasti omanlaisiaan. Chilestä Pinochetin vallankaappausta paenneista Somasta ja Felixistä tulee Davidin ystäviä. Heidän tyttärensä Naaliyah vaikuttaa Davidin loppuelämään enemmän kuin kukaan muu. David itse on päähenkilönä valju. Hän ajautuu toistuvasti äärimmäisiin tilanteisiin, kun ei tee päätöksiä tai kun valitsee väärin. Toisto on yksi kirjan teemoista ja se lähtee jo lumihiutaleista, joita alkuperäiseltä ammatiltaan hydrologi David oli tutkinut väitöskirjaansa varten ja joiden pariin hän palaa elämänsä lopulla.

David tavoittelee unelmaansa, tytärtään Gracea. Kirjan tyylistä kertoo Davidin pohdiskelu:

”Mitä olivat unelmat? Veteen upotettu kauha, kaivoon laskettu sanko. Syvä, viileä vesi kirkkaan pinnan alla; varjo jokaisen puun juurella. Unelmat olivat kunkin sellaisen paikan vastinpaikka, jossa oli käynyt ollessaan hereillä, jokaisen tunnin, jonka oli kokenut. Jokaista nykyisyyden hetkeä vastasi tulevaisuudessa peili ja toinen menneisyydessä. Muisti ja toiminta, kohde ja varjo, valvetila ja uni.”

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja viehättyi kirjasta enemmän kuin minä, vaikka häntäkin alkoi puuduttaa loppupuolella. Hänen blogissaan on linkkejä muihin kirjoituksiin.

Anthony Doerr: Davidin uni

Suomentanut Hanna Tarkka

WSOY 2016, 427 s.

Englanninkielinen alkuteos About Grace 2004

***********

Helmet-haasteessa on kohta 26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan, josta ajattelin, että saankohan tuota täytetyksi, koska tapanani ei ole kurkkia, mitä muut lukevat. Davidin uni on kirjan kannessa niin isolla, että työmatkalla junassa näin sen parin penkkirivin päästä.

Kuukauden nobelisti Rudyard Kipling: Sotilaskertomuksia

Novellikokoelma Sotilaskertomuksia on jokseenkin outo. Kipling oli patriootti ja Iso-Britannian suurvalta-aseman kannattaja. Novellit ovat asenteellisia ja kuvaukset stereotyyppisiä. Lievimmästä päästä on novellin Kadoksissa venäläinen upseeri, joka juo, juo ja juo, lopulta itsensä pöydän alle.

Kipling oli myös nuortenkirjailija, mutta enpä tiedä, oliko novellin Kaksi rumpalipoikaa tarkoitus olla mallina englantilaisille työväenluokan pojille. Alun perin huonokäytöksisistä rumpalipojista tulee sankareita, kun he ratkaisevat taistelun afgaaneja vastaan ja saavat surmansa. Tässä pieni pätkä sotimista:

”Lahtaaminen kävi edelleen oivallisesti. [- -] Ylänköläiset antoivat pakolaisten juosta kaksisataa kyynärää ja löivät heidät sitten kokonaan huutaen ja mylvien ennen kuin he olivat päässeet vuorien suojaan. Gurkhat seurasivat samaa esimerkkiä; mutta ”Fore and Aft” tappoi omalla tavallaan, sillä he olivat ahdistaneet suuren joukon pistimiensä ja kallioseinämän väliin, ja pyssyjen tuli poltti paksut nutut.”

”Fore and Aft” on yhden englantilaisrykmentin pilkkanimi.

Sympaattisin henkilö on novellin Wee Willie Winkie kepposteleva pikkupoika, mutta novellin huipennus sen sijaan – no, se on tällainen: Pojan upseeriystävän kihlattu menee uhmapäisyyttään rajajoen väärälle puolelle ja joutuu pulaan. Hän tarvitsee pelastajan, jollaiseksi ilmestyy isänsä määräämästä arestista karannut Wee Willie Winkie.

Novellista Hänen oma aviovaimonsa minulla on sentään positiivista sanottavaa. Siinä jääkärirykmenttiin tullut uusi nuori luutnantti joutuu työpaikkakiusatuksi, koska ei harrasta samoja asioita kuin muut upseerit. Hän kostaa niin hyvällä pilalla, että kiusaaminen loppuu siihen.

Sotilaskertomuksia on ilmestynyt suomeksi vuonna 1911, eikä uusintapainoksesta löytynyt tietoa suomentajasta. Joka tapauksessa suomennos on huono.

En ole lukenut Kiplingin kuuluisimpia teoksia eli Viidakkokirjaa ja Kimiä. Olen lukenut vain kehityskertomuksen Captains Courageous (Meren urhoja). Se oli selvästi parempi kuin Sotilaskertomuksia, joka osoittautui huonoksi valinnaksi nobelistisarjaani, mutta se nyt sattui olemaan kirjastossa.

Viidakkokirjasta, Kimistä ja Meren urhoista on postaukset Jokken kirjanurkassa.

Rudyard Kipling: Sotilaskertomuksia

Tiberius kirjat 2018, 122 s. (julkaistu ensimmäisen kerran 1911, Otava)

Kerstin Ekman: Mörker och blåbärsris

Mörker och blåbärsris on realistinen kertomus 1960-luvun lopulta pieneltä maaseutupaikkakunnalta. Kaikki lähistöllä olleet teolliset työpaikat ovat hävinneet. Töitä ei ole. Vanhan kyläkauppiaan kuoltua selviää, että hän oli pitänyt puotiaan tappiolla, ilmeisesti vain seuran vuoksi. Paikallinen mahtimies on sikatilallinen, jonka sikalan haju peittää ajoittain koko kylän.

Helga on leski, joka on aloittanut suhteen itseään paljon nuoremman Edvardin kanssa jo miehensä eläessä. Åsa on Helgan miehen tytär edellisestä avioliitosta. Åsa palaa Tukholmasta takaisin kylään mukanaan yksivuotias Rolf, jonka isästä ei ole tietoa. Elämä on ankeaa, joten kolmikko tukeutuu vanhaan keinoon. He alkavat keittää paloviinaa parin vanhan ystävän kanssa.

Idea ei ehkä ole kovin onnistunut. Siitä saadaan viitteitä heti, kun ensimmäisellä yrityksellä pieni Rolf on hetken vartioimatta ja polttaa itsensä niin pahasti, että poskeen jää pysyvä arpi. Puuhaa jatketaan ja viinahöyryjen keskellä ihmissuhteet rakoilevat, rakkaus ja mustasukkaisuus taistelevat hulluuteen saakka.

Tämä kirja voisi aivan yhtä hyvin kertoa Suomesta kuin Ruotsista.

Alla olevassa kuvassa on vanhoja paloviinan valmistuksessa käytettyjä astioita. Kuva on Tukholman Spritmuseumista. Viinanpoltto kiellettiin Ruotsissa 1860-luvulla, mutta varmaan sitä harrastettiin syrjäseuduilla senkin jälkeen.

Kerstin Ekman: Mörker och blåbärsris

Albert Bonniers Förlag 1999, 202 s. (julkaistu ensimmäisen kerran 1972)

Nobel-museo ja Dramaten

Kävin hiihtolomamatkallani Tukholman Nobel-museossa. Museo on aivan vanhankaupungin keskustassa Suurtorin varrella. Perusnäyttelyn lisäksi siellä oli kaksi vaihtuvaa näyttelyä. Perusnäyttelyssä esitellään palkinnon historiaa ja eri alojen nobelisteja. Katselin muun muassa viime vuoden nobelistien museolle lahjoittamia esineitä. Toisessa vaihtuvassa näyttelyssä oli Bob Dylanin ja Kazuo Ishiguron teosten erikoissidoksia.

Museon varsinainen ponnistus oli näyttely Martin Luther Kingistä. Martin Luther King Jr. sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1964, kaksi vuotta ennen kuin hänet murhattiin. Vietin näyttelyssä pitkän aikaa lukien Kingin elämästä ja toiminnasta ja katsellen videoita. Olin juuri edellisenä iltana nähnyt Spike Leen elokuvan BlacKkKlansman. Samassa aihepiirissä pysyttiin.

Olen kauan halunnut käydä Dramatenissa. Nyt olin Tukholmassa ensimmäistä kertaa näytäntökauden aikana, joten tilaisuus piti käyttää hyväksi. Suurella näyttämöllä meni Ronald Harwoodin näytelmä Pukija (Påklädaren). Olen nähnyt sen elokuvana, jossa pukijana on Ian McKellen ja vanhaa Shakespeare-näyttelijää esittää Anthony Hopkins.

Dramatenissa näytelmä oli ohjattu hyvin perinteisesti tavalla, joka perustuu täysin kahta suurta roolia esittävien näyttelijöiden taitavuuteen ja karismaan. Ja Dramatenissa oli sellaiset: Krister Henriksson ja Sven-Bertil Taube.

Fysiikan nobelistin Donna Stricklandin lahjoitus