Juhani Aho: Juha

Juhan tarina on minusta yleistä tietoa, joten en välttele juonen paljastamista. En ollut lukenut Juhaa aiemmin, mutta olen nähnyt sekä Toivo Särkän perinteisen että Aki Kaurismäen uudemman elokuvan.

Halusin tietää, millainen tämä moneen kertaan filmattu suomalaisiin perusklassikoihin kuuluva kirja on. Ja onhan Juha todella hieno, suorastaan loistava.

Juhan ja vaimonsa Marjan mielenliikkeitä kuvataan psykologisen tarkasti. Heti alkuun Juha kasken teon lomassa miettii avioliittoaan, sen aikaisempaa onnea ja nykytilaa.

”Nyt ei enää tule, ei itseään oksalle nostata, ei aholle kannata, ei tule laulamaan, ei kassaroimaan, ei enää edes ruokaakaan tuomaan. On tyly vanhalle miehelle aamusta iltaan.”

Kun Marja lähtee Shemeikan matkaan, Juha tyrmistyy ja lähes sekoaa. Hän ei tiedä, uskoako äitinsä väitettä, että Marja lähti omasta halustaan, vaiko omaa toivoaan, että Marja vietiin väkisin. Kun Marja lopussa tunnustaa Juhalle, että meni mielellään, Juha lamaantuu ja menee veneineen koskeen.

Marja on hyvin inhimillinen nuori nainen, eikä pelkkä miehensä pettäjä. Hän ei aina tunnista omia tunteitaan, eikä tiedä, miksi tekee niin kuin tekee. Hän on juuri sopivassa mielentilassa, kun nuori komea Shemeikka sattuu paikalle ja alkaa liehitellä häntä. Oikeastaan Marjan lähtö ei ole tietoinen päätös. Se vain tapahtuu. Marjan mielen kuohut korostuvat koskessa.

”Pauhu yltyy, venheen laidat rutisevat, on kuin se hajoisi hänen allaan. Se on ihan kuohujen sisässä. Shemeikka on kaukana, näyttää seisovan, ei venheessä vaan kuohuissa. Samassa hän taas on ylhäällä, suurena, jättiläisenä, tukka hajallaan, parta hulmuten kahden puolen kaulaa. Ei ole maailmassa muuta kuin Shemeikka seisomassa, hyrskyt palamassa hänen jalkainsa alla kahden puolen venhettä.”

Kolmiodraaman kolmas osapuoli, Uhtuan Shemeikka, Karjalan komistus, on naisten hurmaaja, joka ottaa joka vuosi matkoiltaan uuden tytön, jonka kanssa huvittelee kesän ja antaa sen jälkeen piiaksi äidilleen.

”Laulussa naisen lumot. Ja yksi laulu ainoa naisen lumolaulu: ihanuudesta oman itsensä. Se aina tehoo. Sillä kun hurmasin, uuvutin, hervotonna viereeni vaipui. Sävel vanha, sanat uudet.”

Vanha mies ”vääräsääri, väkäleuka” ja nuori kaunis nainen. Ikiaikainen tarina. Kun lisätään Ahon vahva ja värikäs kieli tuloksena on voimakas aito klassikko.

Luin Juhan SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjasta. Sen lopussa on muutama aikalaisarvio kirjasta. Varsin hyvin Juhan arvo on ymmärretty heti sen ilmestyttyä.

Juhani Aho: Juha

SKS 2010, 184 s.

Ensimmäinen painos ilmestynyt 1911

***********

Juhasta on tehty kaksikin oopperaa. Toisen on säveltänyt Leevi Madetoja ja toisen Aarre Merikanto. Juha sopii Helmet-haasteen kohtaan 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera.

Helakukkula. Bulgarialaista lyhytproosaa

Kun etsin bulgarialaista luettavaa, löysin blogista Kirjan pauloissa novellikokoelman Helakukkula. Kirja on ilmestynyt 1980, joten novellit ovat aika vanhoja. Lyhyen esipuheen on kirjoittanut suomentamista ohjannut Kirsti Siraste. Loppuun on liitetty kirjailijoiden elämäkertatietoja. Melkein kaikilta kirjailijoilta kokoelmassa on kaksi novellia.

Vanhimmat novellit ovat luonnollisesti kertomuksia maaseudulta. Köyhien ihmisten elämän kurjuus näkyy varsinkin kahdessa novellissa, joissa viimeinen toivo sairaan lapsen paranemisesta asetetaan uskomukseen, isä Jumalan ilmestymiseen (Helakukkula) tai valkean pääskyn näkemiseen (Langalla). Jälkimmäisessä kertoja kuvaa lapsen isän olevan ”niitä pehmeitä kohtaloon alistujia joihin sopii sanonta tien antamisesta muurahaisellekin”.

Boris Aprilovin novellit Kosketus ja Syksyiset dyynit nousivat esille haikean viipyilevällä tunnelmallaan. Georgi Velitškovilla oli myös oma humoristinen tyylinsä (Tuhkimosatu ja Kilpailevat kaupungit), mutta taas kerran huomasin, että joko hyvän humoristisen novellin kirjoittaminen on vaikeaa tai minä en sitten vain pidä niistä. Enemmän pidin Liljana Mihailovan novelleista Solisti ja Muurahaisia, joissa molemmissa aiheena oli unelmien toteutumattomuus.

Helakukkulan novellit ovat realistisia lukuun ottamatta Jordan Raditškovin kolmea toisiinsa liittyvää tarinaa, joissa oli yliluonnollisia aineksia. Novelleissa Leipä, Kivet ja Miloiko tarkastellaan eri kulmilta samaa julmaa tapahtumaa, jossa poliisit polttavat kapinallista piilotelleen leipurin ja hänen vaimonsa elävältä.

Novelleista suosikkini oli Juureton puu, joka sopii sellaisenaan nykyaikaankin. Insinööripoika ja hänen lääkärivaimonsa ovat tuoneet vanhan miehen kaupunkiin asumaan kanssaan. Vanhus ei tietenkäään viihdy nykyaikaisten mukavuuksien keskellä, vaan kaipaa kotikylään. Hänen ja pojan käsitys elämästä nauttimisesta on täysin erilainen. ”Tässä on elämän totuus, on kuoltava lennossa eikä häkkiin teljettynä, olisin halunnut sanoa pojalle, mutta pureskeltuani sanoja nielin ne.”

Helakukkulan kirjailijat ja novellit:

Ivan Vazov: Joko?

Elin Pelin: Helakukkula, Andreško

Jordan Jovkov: Langalla, Albena

Nikolai Haitov: Pojanpojanpoika, Juureton puu

Pavel Vežinov: Viulupoika

Boris Aprilov: Kosketus, Syksyiset dyynit

Jordan Raditškov: Leipä, Kivet, Miloiko

Liljana Mihailova: Solisti, Muurahaisia

Georgi Velitškov: Tuhkimosatu, Kilpailevat kaupungit

Helakukkula. Bulgarialaista lyhytproosaa

Toimittanut Kirsti Siraste

Suomentaneet Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian bulgarialaisen kirjallisuuden käännösseminaarin osanottajat Paula Nousiainen, Leo Bessonoff, Eija Kondakov, Ulla Horstia, Jouko Lindstedt, Boris Paraškevov, Arja Olkinuora, Irma Timonen, Riitta Koivisto, Tapio Vilkama

Kansankulttuuri 1980, 196 s.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe on yksi suosituimpia uusia ruotsalaisia dekkaristeja. Löysin kirjastosta hänen läpimurtoteoksensa Kun jää pettää alta. Kirjan suomenkielinen nimi on kummallinen, vaikka sillekin on perustelunsa. Alkuperäinen nimi Älskaren från huvudkontoret kuvaa kirjaa paljon paremmin.

Dekkarissa lähtökohta on yleensä murha ja niin tässäkin. Varsin brutaali murha lisäksi. Näkökulmahenkilöitä on kolme. Peter on poliisi, joka tutkii rikosta. Hän on eronnut ja äärimmäisen sitoutumiskammoinen. Hän kuvaa itseään ”sisältä yhtä ontoksi kuin tyhjä maitotölkki”. Hanne on käyttäytymistieteilijä, joka on erikoistunut väkivaltarikosten psykologisiin selitysmalleihin. Hän auttaa poliiseja ja osoittautuu ratkaisevaksi avuksi. Hannella on diagnostisoitu alkuvaiheessa oleva dementia. Emma on vaatekaupan myyjä. Hänellä on ”rakastaja pääkonttorista”, firman johtaja, joka on julkisuudessa esiintyvä maineeltaan ristiriitainen henkilö.

Takaumia on paljon. Emman osuudet alkavat ajalta kaksi kuukautta ennen murhaa, ja niissä palataan usein hänen ankeaan lapsuuteensa. Myös Hannen ja Peterin mennyttä ja nykyistä elämää kuvataan niin, että välillä murhan tutkiminen ei tunnu etenevän.

Juonen varsinainen koukku selviää lukijalle hyvissä ajoin. Kun jää pettää alta keskittyy ihmisten käyttäytymiseen, ajatuksiin ja muistoihin sekä niiden vaikutuksiin, eikä niinkään jännitykseen.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Suomentanut Sari Kumpulainen

Gummerus 2017, 507 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Älskaren från huvudkontoret 2015

Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja

Tarkoitukseni on liittyä Maailmanvalloitus-haasteeseen, jossa luetaan kirjoja mahdollisimman monesta maasta. Minulla on aukkoja vielä monen Euroopankin maan kohdalla ja jopa niin lähellä kuin Latviassa ja Liettuassa. Koti-ikävä paikkaa nyt Latvian.

Koti-ikävä on ilmestynyt kustantajien Neuvostokirjallisuutta-sarjassa, joten novellit eivät ole kovin tuoreita. Anna Žiguren alkusanojen mukaan kirja esittelee latvialaisia kirjailijoita klassikoista kirjan ilmestymisajankohtaan. Kirjailijoita on yksitoista ja jokaiselta on mukana yksi novelli. Yhden novellin perusteella on vaikea luoda käsitystä kirjailijasta, mutta onneksi kirjaan on liitetty lyhyet elämäkertatiedot, joissa on mukana kuvaus kunkin kirjailijan tuotannosta.

Suurin osa novelleista sijoittuu maaseudulle. Niissä kuvataan muun muassa keuhkotautiin kuolevaa seppää (Harmaa kivi), pessimististä kyläfilosofia (Ruhnun Juhan) ja elämäänsä muistelevaa kolhoosin ex-puheenjohtajaa (Punaista apilaa). Tyyliltään poikkeava on humoristisesti virittynyt Selustasankari, jossa ensimmäisen maailmansodan aikaan talouskomppanian upseerit yrittävät vietellä miehitetyn moldovialaisen kaupungin kauneimmat tytöt. Novellin huumori ei purrut minuun.

Positiivisessa mielessä muistiin jäi parhaiten kolme novellia, Koti-ikävä, Mykkä ja Raudupėn emäntä. Niminovelli Koti-ikävä kuvaa ulkomaille päätyneen latvialaisen kaipuuta kotiin, vaikka novelli onkin kirjoitettu koiran näkökulmasta. Novellissa Mykkä menestynyt insinööri menettää 40-vuotispäivänään puhekykynsä, mutta se ei vaikuta mitenkään hänen elämäänsä. ”Tai ehkä ihmiseltä, joka ei tuo esille omaa mielipidettään, riistetään puhekyky tarpeettomana?”

Pidin eniten novellista Raudupėn emäntä, jonka aiheena on katkera yksipuolinen rakkaus. Kirjoittaja Rūdolfs Blaumanisia (1863-1908) kuvataan yhdeksi Latvian rakastetuimmista kirjailijoista, jonka tuotannolle on ominaista ”emotionaalisen vaikutuksen voima”. Luonnehdinta pitää paikkansa ainakin tuon yhden novellin perusteella.

Koti-ikävän kirjailijat ja novellit:

Rūdolfs Blaumanis: Raudupėn emäntä

Ernests Birznieks-Upītis: Harmaa kivi

Jānis Ezeriņš: Selustasankari

Evalds Vilks: Keskiyöllä

Regina Ezera: Koti-ikävä

Egons Līvs: Madarin perhe

Zigmunds Skujiņs: Ruhnun Juhan

Alberts Bels: Sukellusveneen kapteeni

Andris Jakubāns: Anton ja Kleopatra

Vladimirs Kaijaks: Mykkä

Aivars Kalve: Punaista apilaa

Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja

Venäjänkielisistä käännöksistä suomentanut Ulla-Liisa Heino

Weilin + Göös 1985, 254 s.

*********** 

Helmet-haaste kohta 31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla

Kuukauden nobelisti Gerhart Hauptmann: Soanan kerettiläinen

Soanan kerettiläinen on pienoisromaani, joka ylistää luontoa ja luonnonmukaisuutta. Sen tarinan voi tiivistää lyhyesti. Nuori pappi Francesco on saanut hoidettavakseen syrjäisen seurakunnan Alppien rinteillä. Keväinen avautuva luonto saa Francescon valtaansa, ja kun hän joutuu sopivasti tekemisiin suloisen luonnonlapsen Agatan kanssa, hän antaa periksi ja lankeaa.

Soanan kerettiläinen huipentuu tähän:

”Francesco, pappi, ei ollut milloinkaan tuntenut sellaista Jumalan läheisyyttä, sellaista turvallisuutta hänessä, sellaista oman persoonallisuuden unohdusta, ja vuoristopuron solistessa tuntuivat siihen vähitellen yhtyvän vuorten sointuva jyminä, kallionhuippujen urkumusiikki, tähtien myriadien kultaisten harppujen helinä. Enkelikuorot riemuitsivat kautta äärettömyyden, kuin myrsky kohahtivat ylhäältä urut, ja kellot, kellot, kellojen, hääkellojen, pienten ja isojen, kumeiden ja heleiden, raskaitten ja keveitten, soitto levitti tainnuttavan autuasta juhlallisuutta maailmankaikkeuteen. – Ja niin he toisiinsa kietoutuneina vaipuivat lehvävuoteelle.”

Kehyskertomuksessa lukijan annetaan epäsuorasti ymmärtää, että Francesco ja Agata jatkavat elämäänsä vuorilla lammaspaimenina.

Olen aikaisemmin lukenut Hauptmannilta romaanin Phantom, jota ei ole suomennettu. Siinä on nuori mies (tosin ei pappi), joka hullaantuu tyttöön, melkeinpä lapseen. Hän ei pääse tytön lähelle ja päätyy rikoksen tielle ja vankilaan.

Hauptmann oli aikanaan tunnetumpi näytelmistään kuin romaaneistaan. Soanan kerettiläisestä on kirjoitettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka ja Hyönteisdokumentti.

Gerhart Hauptmann: Soanan kerettiläinen

Suomentanut Alpo Kupiainen

Karisto 1960, 2. painos, 130 s.

Saksankielinen alkuteos Der Ketzer von Soana 1918

*********** 

Soanan kerettiläinen on ilmestynyt Kariston vanhassa Helmisarjassa, jossa julkaistiin pienoisromaaneja ja novelleja. Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 43. Kustantajan kirjasarjassa julkaistu kirja.

Jane Austen: Kasvattitytön tarina (klassikkohaaste)

© Niina / Yöpöydän kirjat

Olen osallistunut kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen alusta alkaen. Tällä kertaa valitsin kaikkien tunteman klassikkokirjailijan romaanin. Muut Jane Austenin kirjat olen lukenut aikoja sitten, mutta Kasvattitytön tarina oli jäänyt lukematta.

Fanny Price on otettu tätinsä lady Bertramin perheeseen kasvattitytöksi. Fannyn äiti oli mennyt naimisiin säätyään alemmas, kun taas täti Bertram oli tehnyt loistavan naimiskaupan kauneutensa ansiosta. Fannyn vanhin täti oli naimisissa pastori Norrisin kanssa, joka oli sir Bertramin tilan Mansfield Parkin kirkkoherra.

Fanny pelastettiin köyhän perheen suuresta lapsilaumasta parempiin oloihin. Niin ainakin tädit Bertram ja Norris ajattelivat. Fannyn asemasta tuli hankala. Hän oli käytännössä lady Bertramin seuraneiti. Hänellä oli perheessä neljä serkkua, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, jotka olivat häntä muutamia vuosia vanhempia. Täti Norris jaksoi muistuttaa, että Fanny on alempiarvoinen kuin serkkunsa ja että hänen täytyy käyttäytyä sen mukaisesti.

Kasvattitytön tarinassa on Austenin romaaneille tyypillisiä piirteitä eli satiiria, välittömästi hyviksi tunnistettavia henkilöitä ja toisaalta häiriötekijöiksi osoittautuvia. Ja tietysti kysymys on siitä, kenen kanssa kukin nuorista menee naimisiin.

Satiiri kohdistuu ensisijaisesti täteihin, mutta myös muihin Mansfield Parkin ympärillä pyöriviin henkilöihin. Täti Bertram ei tee muuta kuin istuu sohvalla pikku koiraansa hellien. Täti Norris on itsekäs, kitsas, puolueellinen ja arvostelukyvytön. Hän puhuu koko ajan, puuttuu kaikkiin asioihin ja saa ne sekaisin. Austenin luomista vastenmielisistä henkilöhahmoista täti Norris on huippu.

Edmund-serkku on alusta lähtien ystävällinen Fannylle, toisin kuin muut serkut, jotka suhtautuvat Fannyyn lähinnä välinpitämättömästi. Häiriötekijöiksi osoittautuvat Crawfordin sisarukset Mary ja Henry.

Fanny itse ei ole aivan tyypillinen austenilainen sankaritar. Hän on jokseenkin ponneton. Hänen asemansa Bertramien perheessä on ongelmallinen, mutta hän on siihenkin nähden kovin hiljainen, arka ja vetäytyvä. Kaksi kertaa hän kuitenkin osoittaa lujuutta. Kun muut nuoret innostuvat ankaran sir Bertramin matkoilla ollessa harjoittelemaan hieman sopimatonta näytelmää, Fanny ei lähde mukaan. Toisen kerran hän pysyy lujana ja sanoo ei, kun Henry Crawford kosii häntä.

Fannyn vaisuus laimentaa Kasvattitytön tarinaa. Samaa tekevät pitkät keskustelut välillä yhdentekeviltä tuntuvista aiheista. Keskustelujen tarkoitus lienee kuvata henkilöiden luonteita, ja ainakin Fannyn ja neiti Crawfordin väliset erot tulevat selviksi kaikille muille paitsi Edmund-serkulle.

Naisen heikko asema ja riippuvuus avioliitosta on tässäkin Austenin kirjassa vahvasti esillä. Kuinka monta tuhatta puntaa kullakin on ja minkälaista avioliittoa niiden avulla voi tavoitella – sitä pohditaan. Kun varaton tyttö hylkää varakkaan miehen kosinnan, käytös on pöyristyttävää. Austen ottaa kantaa myös naisen ja miehen asemaan moraaliselta kannalta. Kun vanhin neiti Bertram jättää tomppelin aviomiehensä ja karkaa Henry Crawfordin kanssa, yleinen mielipide tuomitsee vain hänet. Austen laittaa kertojansa toteamaan:

”Miehenä häntä [Crawfordia] ei kohdannut rangaistus julkisen häpeän muodossa, kuten kanssarikollistaan, koska yhteiskunta ei katso tarpeelliseksi siten suojata hyvettä. Rangaistukset eivät ole tässä maailmassa niin tasapuolisia kuin olisi toivottavaa.”

Ylpeys ja ennakkoluulo säilyy tämän kirjan jälkeen ehdottomana Austen-suosikkinani.

Kirjabloggaajien 10. klassikkohaastetta vetää blogi Taikakirjaimet. Siellä olevasta haastekoonnista löytyvät kaikki haasteeseen osallistuvat blogit.

Tässä luettelo aikaisempiin klassikkohaasteisiin lukemistani kirjoista:

1. Volter Kilpi: Alastalon salissa
2. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
3. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
4. Aino Kallas: Sudenmorsian
5. Maria Jotuni: Arkielämää
6. Minna Canth: Hanna
7. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1
8. Federico García Lorca: Mustalaisromansseja
9. Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Suomentanut A. R. Koskimies

Karisto 2014, 13. painos, 480 s.

Englanninkielinen alkuteos Mansfield Park 1814

*********** 

Kasvattitytön tarina on ilmestynyt 1814, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 1. Kirja on vanhempi kuin sinä.

Rosa Montero: El peso del corazón

El peso del corazón (sydämen paino) kertoo androidi Bruna Huskysta, joka toimii yksityisetsivänä 2100-luvun alun maapallolla. Bruna saa toimeksiannon rikkaan yritysjohtajan leskeltä. Tehtävä johtaa hänet suurten kysymysten jäljille.

Kirjan androidit muistuttavat elokuvan Blade Runner replikantteja. Bruna Husky on aivan kuin ihminen, mutta hänellä on elinaikaa vain kymmenen vuotta. Hän tietää olevansa androidi ja tietää elävänsä vain kymmenen vuotta. Hän tietää myös jäljellä olevan elinaikansa. Kolme vuotta, kymmenen kuukautta ja neljätoista päivää – lukema kirjan alussa. Bruna on erikoislaatuinen sikäli, että hänelle muistoja ohjelmoinut memorista on käyttänyt omia lapsuusmuistojaan onnellisten standardimuistojen sijasta. Muistot vaikuttavat hänen luonteeseensa ja käytökseensä.

Kirjan maailmassa maapallo on pahoin saastunut. Ilmastonmuutoksen ja sotien vuoksi ihmisten määrä on pudonnut neljään miljardiin. Vähiten saastuneilla alueilla saa asua vain, jos on varaa maksaa. Köyhimmät on aidattu Vyöhykkeelle Nolla. Teknisesti ja tieteellisesti on edetty nykyajasta. Teleportaatio on onnistuttu kehittämään. Sillä on tosin haitallisia piirteitä eli siirtymissä saattaa tulla virheitä, joten sen käyttöä rajoitetaan. Maata kiertää kaksi valtavaa avaruusasemaa. (Avaruusasema on väärä sana, mutta en keksinyt parempaakaan.) Ne ovat itsenäisiä valtioita ja niissä on satoja miljoonia asukkaita. Toisen valtiomuoto on totalitaarinen diktatuuri ja toisessa on vallalla fundamentalistinen uskonnollisuus. Bruna Huskyn on käytävä jäkimmäisellä tutkimustensa aikana. Siellä on käytössä ankara kastilaitos, naiset ovat täysin arvottomia ja yhteiskunta jäljittelee näennäisesti keskiaikaa, vaikka sen olemassaolon takeena on korkea teknologia ydinreaktoreineen.

Avaruuden sijasta loppunäytös tapahtuu suomalaisen lukijan yllätykseksi Olkiluodossa. Helsinki on tuhoutunut, ja Bruna kumppaneineen matkustaa Jyväskylän kautta Tampereelle ja sieltä rajasotien vaaralliseksi tekemää reittiä Poriin. Tampereelle kirjailija Montero on sijoittanut Maarit Verrosen kadun! Olkiluotoon päädytään Onkalon eli ydinjätteiden loppusijoituspaikan vuoksi.

Taas kerran lukiessani ihailin kirjailijan kykyä luoda uutta maailmaa ja käsitellä sen kautta suuria kysymyksiä, ilmastonmuutosta, ydinenergiaan liittyviä vaaroja, teknologian kehitystä ja epädemokraattisia yhteiskuntarakenteita. Ja kaiken tämän lisäksi ihmisyyttä, kuolevaisuutta ja muistoja. Kirjan nimi tulee Macbethista (Paavo Cajanderin suomennos):

Taikaa

Sull’ eikö mielen tautiin, taitoa

Nykiä surun juuret muistist’ irti,

Aivoista kaikki tuskan piirteet poistaa

Ja armaall’ unheen vastamyrkyllä

Tuhota rinnasta se tuhon aine,

Mi jäytää sydäntä?

Espanjaksi:

¿No puedes curar una mente enferma, arrancar de su memoria una pena arraigada, borrar las angustias grabadas en el cerebro y, con algún dulce antídoto de olvido, limpiar el pecho oprimido de las materias peligrosas que pesan sobre el corazón?

Rosa Montero: El peso del corazón

Booket 2016, 397 s. (ensimmäinen painos 2015)

*********** 

Kirja on sijoitettu 2100-luvulle, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 28. Tulevaisuudesta kertova kirja.