sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Helmet-haaste 2019 suoritettu!

Sain Helmet-lukuhaasteen valmiiksi pitkälti samalla systeemillä kuin aiemmin: luettuani kirjan katsoin, sopiiko se johonkin haastekohtaan. Muutaman kirjan valitsin syksyn aikana haastetta ajatellen, kun huomasin että vain muutamasta haastekohdasta puuttui kirja. Viimeiseksi jäi - ehkä hieman yllättäen - kohta 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Siihen sijoitin Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa. Tässä haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

4. Kirjailijan ainoa teos

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

6. Rakkausromaani

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

17. Kirjassa on kaksoset

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

19. Et pidä kirjan nimestä

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

23. Kirjan nimessä on jokin maa

24. Sokkona hyllystä valittu kirja

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

28. Kirjan kannessa on kuu

29. Kirjassa nähdään unia

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

31. Kirjassa kuljetaan metrolla

32. Kirjan nimessä on ammatti

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

36. Kirjassa ollaan yksin

37. Pienkustantamon julkaisu

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

42.Kirjailijan nimi viehättää sinua

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

44. Kirja kertoo Berliinistä

45. Kirjan nimessä on kieltosana

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö

47. Kirjassa on alle 100 sivua

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja



12 kommenttia:

  1. Onnittelut! Näkee, että tälläkin systeemillä voi lukea hienoja ja vaihtelevia kirjoja. Sitkeästi tikutettu :) Toivottavasti tuo Daniela Krienin uusin teos on tulossa suomeksi. Pidin paljon siitä Vielä joskus kerromme kaiken -romaanista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Daniela Krienin suomennettua romaania en ole lukenut, mutta en ihmettelisi, jos tämä uudempikin suomennettaisiin.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut, kun näitä tein niin aika lailla samalla tavalla vedin, laitetaan luettuja kirjoja sopiviin kohtiin ja vasta syksyllä alkoi enemmän miettiä että mitäs on vielä jäljellä...
    Muutama tuttu kirja, ja muutama kiinnostavalta vaikuttava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitoin linkit juuri siksi, että ehkä joku saattaisi kiinnostua jostakin lukemastani kirjasta.

      Poista
  4. Mulla on perinteisesti hirveä kiire haasteen kanssa, ensimmäiset puoli vuotta onnistuin lukemaan sellaisia kirjoja, joista vain muutama sopi johonkin haastekohtaan. Syksyllä ja talvella olen joutunut etsimään kirjoja, joihinkin kohtiin vähän pidempään että löydän kiinnostavan kirjan. Eli taas käy niin, että joulukuulle pukkaa 20 postausta että saan haasteen täyteen.

    Sinulla on kiinnostava lista, löysin sieltä useita kirjoja joihin haluan tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vain ota haasteesta stressiä. Kiva, jos löysit listaltani kiinnostavia kirjoja.

      Poista
  5. Onnittelut!
    Olen lukenut 11 kirjaa listaltasi. Harry Pottereissa on paljon sivuja, joten kunnioitan suoritustasi. Sivumäärä on ollut valtava.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut! Kiinnostava lista, olen lukenut 9 kirjaa listaltasi. Minulla puuttuu vielä yksi kohta, kirja jossa on kuulo- tai näkövammainen henkilö. Aika pitkälti olen suorittanut samalla tavalla kuin sinä, katsonut josko luettu kirjaa sopii johonkin kohtaan, mutta nyt loppuvuodeksi jäi useampi kohta johon piti valita erikseen kirja ja niihin tarttuminen on ollut vähän pitkässä kuusessa, vaikka osa on yllättänytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin tuo kohta kirjasta, jossa on kuulo- tai näkövammainen henkilö, oli yksi niitä, johon valitsin kirjan tarkoituksella. Luin siihen Helen Kellerin omaelämäkerran.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.